
Kuka olen
Olen nurmijärveläinen kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen jäsen sekä kunnanhallituksen edustaja sivistyslautakunnassa. Olen Keusoten valtuuston 2. varapuheenjohtaja. Olen myös Nurmijärven Vihreiden puheenjohtaja. Lisäksi olen kirkkovaltuutettu, vammaisneuvoston jäsen sekä Nurmijärven kehitysvammaisten tukiliiton hallituksen jäsen.
Työ ja koulutus
Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri. Ensimmäinen koulutukseni on lastentarhanopettaja, josta vuonna 2006 kouluttauduin ensin erityislastentarhanopettajaksi ja sittemmin jatkoin opiskeluani Itä-Suomen yliopistossa maisteriksi, pääaineenani erityispedagogiikka. Maisteriopintojen jälkeen suoritin Opetushallituksen rehtorin pätevyyden antavan tutkinnon.
Tällä hetkellä työskentelen Rinnekodin koulussa vaikeimmin vammaisten opetuksessa erityisluokan opettajana sekä vararehtorina.
Aiempaa työkokemusta minulla on viidentoista vuoden ajalta päiväkodista lastentarhan- ja erityislastentarhanopettajan tehtävistä.
Harrastukset
Vapaa-ajallani nautin mökkeilystä ja luonnossa liikkumisesta; marjastus ja sienestys vievät ajatukset pois arjen aherruksesta. Nautin myös rinkan heittämisestä selkään ja vaelluskenkien jalkaan laittmisesta. Jos ja kun aikaa on, luen mielelläni monenlaista kirjallisuutta.
Arvot
Lähdin mukaan politiikkaan erityisenä agendana vammaisten oikeudet. Sekä työssäni että yksityiselämässäni olen kohdannut useita tilanteita, joissa muutenkin haastavassa tilanteessa elävien ihmisten oikeudet on laiminlyöty tai sivuutettu. Koulutus- ja työtaustani vuoksi opetus- ja varhaiskasvatusasiat ovat myös erityisen lähellä sydäntäni.
Sivistykselliset perusoikeudet, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus kaikilla elämän osa-alueilla ovat jokaisen yksilön oikeuksia. Jokaisen ihmisen tulee saada olla näkyvä omassa yhteiskunnassaan omana itsenään, pelkäämättä tai häpeilemättä.
Haluan olla tekemässä rohkeaa ja edistyksellistä, ajantasaiseen tietoon ja tutkimukseen perustuvaa politiikkaa.
Luonnon kunnioittamisen ja kestävän kehityksen huomioiminen tulee olla myös merkittävässä roolissa kaikessa päätöksen teossa.
Leni Niinimäki
Eduskuntavaaliehdokas 2023
Kunnanvaltuutettu, kunnanhallituksen jäsen
Keusoten valtuuston 2. vpj
Aluevaltuutettu
Nurmijärven Vihreiden puheenjohtaja
Puhe ja ponsiesitys ”Lisää luontoa päiväkoteihin” -valtuustoaloitteen vastaukseen liittyen
Kuinka paljon päiväkotien pihoissa lapsilla on mahdollisuuksia tunkea kätensä multaan, ihastella ja
kosketella puun kylkiä, kastematoja tai leppäkerttuja? Kuinka paljon päiväkodeissa on
pihoja, joissa kosketus luonnon omaan mikrobistoon mahdollistuu?
Ryhmäpuhe valtuustossa 21.6.2023 Nuuka-ohjelmaan liittyen
Emme näe myöskään millään muotoa kannatettavana säästöjä, jotka kohdistuvat avustuksiin. Näitä ovat muun muassa leikkaukset urheiluseuroilta, kulttuuriavustuksista, taiteen perusopetuksesta ja kansalaisopistosta.
Huutolaiskulttuurin paluusta vammaispalveluihin olen puhunut jo minäkin pitkään. Vaikeimmin kehitysvammaisten osalta me emme voi heittäytyä ulkopuolisten palveluntuottajien varaan, sillä he saavat valita asiakkaansa. Meillä täytyy olla tarjota omaa asumis- ja päivätoimintapalvelua.
Annetaan Vilille ääni – puhe puoluevaltuustossa 11.6.2023
Silmänräpäyksessä koko Vilin tulevaisuus oli tuhottu. Tällä hetkellä Vilillä ei ole paikkaa tässä maailmassa. Elämme vuotta 2023 ja olemme palanneet huutolaisaikaan.
Valtuustoaloite tunne-, vuorovaikutus- ja turvataitojen opettamisesta
Tietoisuus tunteista ennustaa hyviä sosiaalisia taitoja, sosiaalista pätevyyttä ja tovereiden hyväksyntää. Tunnetaitojen opetus koulussa on tutkitusti parantanut sosiaalisia taitoja ja sosiaalisia suhteita ja vähentänyt sosiaalista ahdistuneisuutta.