Euroopan omaishoitajien päivää vietettiin 6.10.2020. Päivän tarkoituksena on tuoda esiin omaishoidon merkitystä ja omaishoitajien tarvitsemaa tukea.

Tärkeä vaikuttamisen väylä omaishoitajille olisi pystyä osallistumaan kunnalliseen päätöksentekoon ja olla vaikuttamassa heitä itseään koskeviin päätöksiin. Käytännössä tämä on usein sijaisjärjestelyjen puutteellisuuden vuoksi haasteellista ellei mahdotonta.

Teimme yhdessä Espoon kaupunginvaltuutetun, kansanedustaja Noora Koposen ja Kouvolan kaupunginvaltuutetun Jenni Aikion kanssa aiheesta mielipidekirjoituksen, joka julkaistiin Kouvolan Sanomissa 5.10 ja Nurmijärven Uutisissa 10.10. Myös Vihreät Naiset ottivat asian puolesta kantaa. Kirjoituksen teksti oli seuraavanlainen:

 

OMAISHOITAJIEN ÄÄNI KUULUVIIN

Ensimmäistä omaishoitajien päivää vietettiin 6.10.2020.  Päivään liittyen haluamme haastaa kunnat tarkistamaan käytäntönsä omaishoitajien sijaishoitokulujen hyvittämisestä, jotta kaikkien yhdenvertainen osallistuminen kunnan luottamustoimiin toteutuu. Valtaosassa kuntia ei ole säännöksiä näiden kulujen korvaamisesta kunnallisen luottamustoimen ajalta.

Suomessa arvioidaan olevan noin 350 000 omaishoitotilannetta, joista 60 000 on sitovia ja vaativia. Omaishoitosopimuksia on 47 500. Enemmistö omaishoitajista, joilla on omaishoitosopimus, on naisia. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidettavalle läheisen henkilön avulla.

Mikäli kunta ei hyvitä sijaishoitokuluja kunnallisen luottamustoimen ajalta, voi kuntapolitiikkaan osallistuminen olla monille omaishoitajille mahdotonta. Kunnan yhteisistä asioista tulee olla päättämässä ne ihmiset, joiden elämään kunnallinen hoivapolitiikka suorasti vaikuttaa.

Ei voida olettaa tai vaatia, eikä myöskään ole mahdollista, että omaishoitaja käyttää lakisääteisiä vapaitaan kunnallisten luottamustehtävien hoitoon.

Työn ja hoivan suhde on muuttunut koronan aikakaudella. Pandemian takia omaishoitajien hoivavastuu on entisestään kasvanut eikä monella hoitajalla ole ollut minkäänlaisia lepojaksoja käytettävissään.

Omaishoitotilanne mielletään usein ikäihmisten hoitamiseksi, vaikka monet hoidettavat ovat lapsia tai työikäisiä. Omaishoitotilanne voi tulla perheen elämään eri elämänvaiheissa. Omaishoitajia ovat muun muassa vammaisen lapsen vanhemmat, puolisoaan hoitavat ja ikääntyvistä vanhemmistaan huolehtivat lapset.

Omaishoitajat tekevät yhteiskunnan näkymätöntä ja mitä arvokkainta hoivatyötä. Omaishoitajien osaaminen ja ääni eivät saa unohtua kuntalaisten yhteisistä asioista päätettäessä.

Rakenteita on muutettava, jotta omaishoitajien ääni saadaan kuuluviin päätöksenteossa.

 

Leni Pispala, kunnanvaltuutettu vihr. (Nurmijärvi), Vihreiden Naisten hallituksen varajäsen

Noora Koponen, kaupunginvaltuutettu vihr. (Espoo), kansanedustaja

Jenni Aikio, kaupunginvaltuutettu vihr. (Kouvola), Vihreiden Naisten varapuheenjohtaja

Linkki kirjoitukseen: https://www.nurmijarvenuutiset.fi/paakirjoitus-mielipide/3130365

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan ja itse sen puolesta vaikuttamaan, että tähän epäkohtaan tartutaan!