Blogi
Leni PispalaKirkkovaltuustoaloite anonyymin rekrytoinnin käyttöönotosta Nurmijärven seurakunnassa
Menetelmän tarkoituksena on perustaa haastattelukutsupäätökset puhtaasti hakijan osaamiseen ja kyvykkyyteen ilman, että ennakkokäsitykset demografisista tiedoista vaikuttavat rekrytoijan mielikuvaan hakijasta.
Keusoteen perustettava vammaisneuvosto
VALITETTAVASTI Keusoteella ei ole omaa vammaisneuvostoa, sillä laki ei tätä kuntayhtymiltä vaadi. Me, kuntayhtymän vihreät, olemme kuitenkin sitä mieltä, että Keusoten on perustettava vammaisneuvosto lausumaan ja valvomaan alueen vammaispalveluiden laatua.
Omaishoitajien ääni kuuluviin
Mikäli kunta ei hyvitä sijaishoitokuluja kunnallisen luottamustoimen ajalta, voi kuntapolitiikkaan osallistuminen olla monille omaishoitajille mahdotonta. Kunnan yhteisistä asioista tulee olla päättämässä ne ihmiset, joiden elämään kunnallinen hoivapolitiikka suorasti vaikuttaa.
KOIRAT KOULUTYÖSSÄ
Hilma ja Jermu ovat koulumme innokkaimmat ja hyväntuulisimmat työntekijät. Aamulenkiltä tultaessa ne alkavat hyvin määrätietoisesti suunnata kohti autoa. Koulun ovesta ne kirmaavat sisään jo ennen kuin ne ovat kunnolla auenneet. Koirat tuovat hyvää henkeä myös koulun aikuisten keskuuteen. Niiden läsnä ollessa kaikkien vuorovaikutus muuttuu lempeämmäksi ja positiivisemmaksi.
Valtuustoaloite Seitsemän veljeksen luonnonsuojelualueen perustamiseksi
Luonnolla on tärkeä asema Aleksis Kiven kirjallisessa tuotannossa. Seitsemässä veljeksessä metsä on konkreettisesti läsnä, olipa kysymys veljesten lapsuudesta Jukolassa tai heidän miehiksi varttumisestaan Impivaarassa. Suomalaisen kirjallisuuden edelläkävijän ja suomalaisen kirjallisuuden merkkiteoksen, Seitsemän veljeksen, kunniaksi tulee perustaa luonnonsuojelualue.
uuden, inhimillisemmän Nurmijärven aika
Uuden, hienon markkinointikampanjamme mukaan Nurmijärvi on ylpeästi lande. Se me voimme olla, mutta ennakkoluuloinen ja suvaitsematon takapajula emme.
Nurmijärven vihreiden mielipide Circulation Oy:n YVA-selostuksesta
Merkittävimpinä puutteina Nurmijärven Vihreät pitää vesistöön kohdistuvien ympäristövaikutusten ja riskien arvioinnin puutteellisuutta, Kivelän luonnonsuojelualueen läheisyyden huomiotta jättämistä sekä vaikutuksia tiestöön ja liikenteeseen.
Valtuustoaloite lapsivaikutusten arvioinnin käyttöön otosta Nurmijärvellä
Nurmijärvellä lapsivaikutusten arviointia ei ole juurikaan tehty edes niillä hallinnonaloilla, jotka liittyvät suoraan lapsi – ja perhepalveluihin.
Nurmijärvi ja sen lapsiystävällisyys
Tulee aina muistaa, että lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia. Ja erityisesti vastuu painaa kaikkia tässä salissa istuvia, jotka päättävät asioita monien lasten hyvinvoinnin ja edun puolesta tai sitten sitä vastaan.
Määräaikaista, mutta ei hyväksyttävää ja vastuullista päätöksentekoa
Jos joku tässä salissa ei kaiken edellä kertomani jälkeen usko, että ryhmäkoolla on vaikutusta lapsen kehitykseen ja hyvinvointiin, niin sitä voitaneen verrata tilanteeseen, että edelleen on ihmisiä, jotka sitkeästi uskovat maapallon olevan litteä.
KIRJOITUKSIA MUUALLA
Leni Pispala ottaa ohjat Nurmijärven Vihreissä
(NU 15.12.2016)
Leni Pispala ei niele koulutusleikkauksia
(NU 12.11.2015)